KANSAINVÄLISTYMINEN SIIVITTÄÄ PROFORCEA NYT MERKITTÄVÄSTI
17.3.2023
ProForce on toiminut menestyksekkäästi jo yli kahdeksan vuotta. Tämä aika on kasvattanut yhtiön osaamisen alallaan niin vankaksi, että nyt helmikuussa saimme kovalla työllä hakemamme AÜG-lisenssin. Tämä lisenssi on tae sille, että yhtiömme toiminnassa perusasiat ovat kunnossa, ja että osaamme vastata asiakastarpeisiin niin työntekijöidemme ammattitaidon kuin Saksan sisäisten vaatimusten noudattamisten näkökulmista myös paikallisesti siellä. Lisenssin vaatimukset ovat kovat. Tätä voisi verrata suomalaiseen tilaajavastuulakiin, mutta asiat vain tulevat laajemmin ja tiukemmin noudatettavaksi, niin asiakkaan kuin palveluntuottajankin puolesta.
Samaan aikaan ProForcella on panostettu viimeisen vuoden aikana myös resurssien hankintakanavien laajentamiseen merkittävästi. Taas voimme näin kasvaa. Uusillekin markkinoillekin. Yhtälailla kun siis palveluidemme toimitukset ovat laajentuneet eri Euroopan maihin, on meillä myös resurssikanavat nyt useammasta maasta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yhtiö pystyy palkkaamaan henkilöstöä kaikista Baltian maista, ja lisäksi resurssikanavia on avattu useisiin EU-maihin, tulevaisuuttakin varten.
Tämä kaikki edellä kuvattu kasvustrategian mahdollistama kehitys sataa nyt hyvin myös esim. suomalaisyritysten laariin. Jos yrityksellä on projekteja vaatien työtä esim. koko Euroopassa, ProForcella on jälleen entistä paremmat mahdollisuudet palvella. Hönkä päälle vain. Nopeimmat elävät parhaiten.
Menestystä kevääseen Kaikille!
ProForcen tiimi