Vappu ja kesäsesonki tulee taas
26.4.2024
Vaikka lunta tupruttaa edelleen lähes koko maassa, Vappu on silti taas käsillä. Kesää kohti mennään. Tilauskirjat jo paranevat, töitä on paljon, ja samaan aikaan mm. ansiokkaat eläköitymiset vähentävät kapasiteettia tehdä ja toimia.
ProForcella tämä tilannekuva kirkastuu vuosi vuodelta entistä kirkkaammaksi ja toimia kapasiteetin ja resurssien lisäämiseksi asiakkaiden hyväksi on tehty. Ja tehdään koko ajan. Tähän varauduttu erityisesti vahvistamalla resursseja. Organisaatioissa on vahvistettu erityisesti rekrytointijoukkoja ja -kanavia. Molempia. Osaamista ja pätevyystarpeita unohtamatta. Niitähän ammattilaisilta vaaditaan. Tilauskirjat alkavat olla Suomessa jo hyvin koholla, ja keväällä mennään kohti sesonkia ja kesälomien järjestelyitä. Toiseksi edelliseen sesonkiin verrattuna taas jo tuo em. iso joukko ammattilaisia on ansiokkaasti eläköitynyt, ja eläköityy lisää. Väistyvä joukko on vain korvattava, keinolla tai toisella. Jotenkin. Muuten business luisuu isänmaallisesti katsottuna käsistämme. Sitä ei pidä päästää tapahtumaan.
Pysykööt vauhti päällä vain. ProForcella on täydet mahdollisuudet palvella. Nopeimmat menestyvät parhaiten.
Menestystä kevääseen Kaikille!
-ProForcen tiimi