Archive
- 2023
- KESÄSESONKI TULEE TAAS, JA SAMAAN AIKAAN ELÄKÖITYMISETKIN PITÄÄ UUDELLEEN RESURSOIDA
- KANSAINVÄLISTYMINEN SIIVITTÄÄ PROFORCEA NYT MERKITTÄVÄSTI
- VUOSI 2023 TUNTUU ALKAVAN VAUHDIKKAASTI
Alihankinta-messut piristämään syksyä
10.9.2021
Alihankinta-messut ovat jälleen tulossa Tampereella. Tämä piristää kummasti. On hienoa vaihtaa kuulumisia niin uusien kuin vanhojenkin tuttujen kanssa, pitkästä aikaa.
ProForcella kulunut aika on ollut monien uusien asioiden oppimisen aikaa. Töitä ja toimintaa on kuitenkin ollut mukavasti, ja nyt syksyä kohti haetaan taas lisää uusiakin asiakkaita, osa kesäkiireistähän alkaa olla takanapäin.
Hitsaus- ja asennustyöt ovat nyt syksyksikin ytimessä. Myös kokoonpanotyöt onnistuvat yhtälailla edelleen. Resursseihin kannattaa joka tapauksessa varautua ajoissa. Kuten materiaaleissa, nyt kuuman suhdanteen aikana, niin myös ammattiresurssien järjestämiseen on varattava hiukan enemmän aikaa. Olkaahan vain rohkeasti yhteydessä meihin!
Mukavaa syksyä!
-ProForcen tiimi